Vuosi 2021 :
Vuosi on ollut kaikille haasteellinen koronapandemian jatkuessa. Vuosi 2021 oli kuitenkin Suncometin juhlavuosi, jolloin tuli 20 vuotta Suncometin perustamisesta! Jatkuva palveluidemme kehittäminen kantoi kuitenkin hedelmää ja onnistuimme jälleen kasvattamaan liikevaihtoamme edellisiin vuosiin verrattuna.
Sivumme kokivat vuoden aikana täydellisen ulkoasupäivityksen. Vuoden aikana toimme tilausautomaatin käyttöön palveluiden toimittamiseksi 24/7 ja mahdollistimme laskujen maksun Nordea Connectin avulla. Kehitimme myös asiakasjärjestelmämme toimintaa ja automatisointia. Palvelimien toimintaa tehostettiin vuoden aikana ja otimme myös Helsingin palvelinkeskuksen tuotantokäyttöön.
Suncomet Oy palkittiin jälleen täydellä viidellä tähdellä Traficomin verkkotunnusvälittäjäarvioinnissa!
Vuoden aikana aloitettiin myös Suncomet International- -hanke palveluidemme kansainvälistämiseksi.
Suncomet International -hanke :
Hankkeen tarkoituksena kartoittaa alan lainsäädäntökenttää soveltuvin osin, laatia markkinointisuunnitelma ja sekä uudistaa internetsivut vastaamaan kansainvälisiä tarpeita. Hankkeessa kuvattujen toimenpiteiden avulla mahdollistetaan laadukkaiden suomalaisten webpalveluiden tarjoaminen myös muualla Euroopassa.
Hankkeen myötä sivut ja palvelut voidaan tarjotaan suomenkielen lisäksi englannin- ja ruotsinkielisinä. Tarkoituksena on pyrkiä kansainvälistymään ja tarjoamaan palveluita laajasti Euroopan markkinoille.
Hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto.
Vuosi 2022 :
Jatkamme voimakkaasti palveluidemme kehittämistä palvelimien, asiakasjärjestelmien ja kansainvälistymisen osalta.
Tulemme vuoden aikana panostamaan erityisesti Helsingin palvelinkeskukseen ja kartoitamme uusien tehopalvelimien hankintaa. Asiakasjärjestelmiin lisätään huomattavasti automatisointia, jotta tilauksien ja laskutuksen hallinta olisi asiakkaille mahdollisimman suoraviivaista ja nopeaa. Jatkamme myös sisällön ja ominaisuuksien lisäämistä uusille sivuillemme.
Valitettavasti Nordea on yllättäen ilmoittanut Nordea Connect palvelun lakkauttamisesta tammikuun lopulla. Palvelun tulee korvaamaan tilausautomaatissa ja laskuissa korttimaksupalvelu (Stripe) sekä Paypal-maksupalvelu.
Suncomet International -hanke jatkuu vuoden aikana ja sen myötä saamme täydet valmiudet tarjota palveluitamme koko Euroopan alueella.
Toivotamme kaikille asiakkaillemme onnellista ja hyvää alkanutta vuotta 2022!